Opiskelun ja arjen yhdistäminen

Opinnäytetyösuunnitelmani lähti tänään vihdoin eteenpäin, HUH! Tämä on stressannut minua enemmän ja vähemmän koko kesän ajan. Silti en ole saanut sitä tehtyä. Aluksi minulla oli suunnitelmissa suorittaa kesän aikana vapaasti valittavia opintoja, ne jäi kuitenkin kokonaan tekemättä. Opinnäytetyösuunnitelman esittely olisi reilu viikon päästä edessä. Toivotaan, että se on riittävän hyvä ja pääsen etenemään haastatteluvaiheeseen syyskuussa.

Kuten on ensimmäisessä postauksessa lyhyesti mainitsin, opiskelen työn ohella. Aloitin opinnon ylemmässä ammattikorkeakoulussa tammikuussa 2018. Eli opintoni ovat hyvin alkuvaiheessa. Minulla on ollut tarkoitus suorittaa opinnot kokonaan työnohella, mutta myös opintovapaa on käynyt mielessä. En ole itselleni ottanut kovia paineita valmistumisesta tai siitä milloin se tapahtuu. Aikuisopiskelu työn ohella on raskasta ja haluan edetä siihen tahtiin, kun se hyvältä tuntuu. Toki huomioiden koulun sallimat rajata.

Opiskelusuunnitelmiin tuli kuitenkin kevään aikana muutos, kun sain tietää olevani raskaana. Tämä vähän vauhditti opinnäytetyöprosessiani. Alunperin oli tarkoitus, että haastattelut aloitetaan loppuvuodesta 2018 tai alkuvuodesta 2019. Nyt kuitenkin pyrin siihen, että saisin aineiston kerättyä ennen vauvan syntymää. Olen ilmoittanut itseni läsnäolevaksi koko seuraavaksi lukuvuodeksi, katsotaan nyt millaista vauva-arki on ja miten pystyn loppuvuodesta ja keväällä suorittamaan opintojani.

Aktivoiduin opiskelujen suhteen tällä viikolla ja ilmoittauduin syksyn kursseille. Hiukan kauhistutti tehtävämäärä, joka oli jo julkaistu syksylle. Opinnot ovat erittäin inspiroivia ja kiinnostavia, mutta oma ajatus on nyt keskittynyt niin paljon raskauteen ja odotukseen. Jännittää miten syksyllä tehtävien tekeminen onnistuu.

Opintoni koostuu paljon etätehtävistä. Luentoja on ainoastaan noin kaksi päivää kuukaudessa. Tehtäviä tämän kuukauden aikana on sitäkin enemmän. Nyt jo katselin, että useamman etätehtävän palautus osuu marras- joulukuulle. Katsotaan jos niitä pystyisi tekemään jo ennakkoon, silloin haluan  keskittyä vauvaan. Uskoisin, että silloin ei käy mielessäkään avata tehtäviä opiskeluihin liittyen.

Työn ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut melko kivuttomasti. Olen ollut osittain palkattomalla joka tietysti on näkynyt tuloissa. Ajoittain on ollut vaikeuksia alkaa tekemään tehtäviä töiden jälkeen. Tuntuu, että työpäivien jälkeen on ollut niin väsynyt, että ei tee heti mieli alkaa lukemaan saman alan kirjoja tai kirjoittamaan raportteja. Toisaalta opinnot on myös antanut paljon omaan työhön, ristiriitaista. Jännityksellä odotan millaista tasapainoilua se on vauvan kanssa.

Haastavimmalta on tuntunut suuret määrät luettavaa. Tehtäviin on useita kirjoja, raportteja ja julkaisuja, joita pitäisi ehtiä kahlata läpi. Materiaalien hankinta sekä lukeminen on hidasta. Haastavaa tämä on ollut myös siksi, että usein materiaalit ovat olleet mielenkiintoisia ja niihin olisi halunnut paneutua enemmänkin. Tässä on pitänyt vetää raja, että saa tehtäviä etenemään ilman että lukee kannesta kanteen kaikki teokset.

Vaikka opiskelu ajoittain onkin ollut stressaavaa, olen tyytyväinen, että uskalsin lähteä opiskelemaan työn ohessa. Näin lyhyellä kokemuksella olen kokenut sen olevan enemmän palkitsevaa kuin verottavaa. Tämä on kuitenkin verottanut paljon aikaa läheisten kanssa. Koen, että tasapainoilemalla se on kuitenkin hoitunut. Julkinen anteeksipyyntö läheisilleni, olen pahoillani ettei minulla ole aina aikaa niin paljon kuin haluaisin.

Onko täällä muita jotka ovat opiskelleet pienen vauvan kanssa? Saa antaa hyviä vinkkejä miten siitä selviää parhaiten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *