2018

Vuosi 2018 lähenee loppuaan. Selasin vanhoja kuvia puhelimesta tältä vuodelta. Täytyy sanoa, että ihana ja ikimuistoinen vuosi. Suurin osa vuodesta oli vauvan odotusta, sekä hänen ensimmäisiä viikkoja. Se on toki iso osa tätä vuotta. Vuoteen mahtuu kuitenkin muutakin. Valtava määrä ihmisiä, kohtaamisia, uusia paikkoja, iloja ja suruja sekä tämän blogin aloitus.

Tammikuussa aloitin opiskelut. Muistan kuin loppu vuonna 2017 sain tietää pääseväni opiskelmaan. Ajattelin silloin hetken, että onko siinä järkeä. Jaksanko motivoitua opiskelusta työni ohella. Onneksi aloitin opinnot. Se on antanut niin paljon työelämään uudenlaista näkökulmaa sekä opettanut minua kiinnostumaan uusista asioista. Lisäksi olen tutustunut siellä todella mahtaviin tyyppeihin, joihin tuskin olisin tutustunut muuten. Tammikuussa vietimme myös ihanan ystäväni polttareita. Toimin ystäväni kaasona ja oli ihana päästä järjestämään yllätystä hänelle. Häät olivat vasta myöhemmin keväällä, joten ystävälläni ei ollut aavistustakaan, että polttarit olisivat jo näin aikaisin. Oli hauska palata nyt näihin kuviin. Tämä viikonloppu oli kyllä niin hauska.

Helmikuussa tapahtui paljon ihania asioita. Yksi suurimmista tapahtumista näin jälkikäteen ajateltuna oli ystävänpäivä, jolloin meidän pieni pakkasneiti siirrettiin. En silloin uskonut, että siinä voisi käydä näin onnellisesti. Nyt hän on jo pian kaksi kuukautta. Helmikuussa päästiin myös katsomaan kun mieheni tytär tanssi wanhojentansseissa. Ihana prinsessapäivä. Helmikuussa vietimme myös ikimuistoista lomamatkaa perheen kanssa. Suuntasimme viikoksi lappii, Leville. Mukana oli meidän perheen lisäksi vanhempani, sekä veljeni perheineen. Oli ihana viettää aikaa yhdessä. Reissu oli myös siksi ikimuistoinen, että mieheni lapset pääsivät olivat ensimmäistä kertaa lapissa.

Heti maaliskuun alussa sain tietää olevani raskaana. Tämä päivä on kyllä jäänyt mieleen erityisesti. Ei sitä voinut uskoa todeksi. Muistan myös sen pelon, joka alkoi samantien. Hassua että voi olla samaan aikaan niin onnellinen, mutta myös niin peloissaan. Olin aloittanut joulukuun lopussa elämäni ensimmäisen karkkilakon, joka kesti 100 päivää. Tämä päättyi maaliskuussa. Muistan sen olleen pitkä ja kivinentie tälle sokerihiirelle, mutta nyt harkitsen samaa, onnistuisikohan se vielä. Tämä sadan päivän karkkilakko alkoi meinaan vähän vahingossa.

Ensimmäiset karkit lakon jälkeen.

Toukokuussa vietimme toisen tärkeän ystäväni polttareita. Kuten myös edellisiä polttareita, näitäkin odotettiin pitkään. Tämä oli vauhdikas ja ihana päivä. Muistoksi jäi erittäinkin kipeät reidet Amin Asikaisen nyrkkeilytunnin jäljiltä 😀 Toukokuussa ystäväni meni naimisiin, jossa toimin kaasona. Voi apua, miten tunteikas päivä olikaan. En tiedä vaikuttiko raskaus tunteisiini, mutta itkin ihan joka käänteessä. Jaoin kaason roolia kahden ihanan naisen kanssa. Häiden jälkeen jäi kyllä suuri aukko, meillä oli niin hauska matka. Ensin suunniteltiin polttareita, sitten häitä. Mietimmekin, että pitäisikö kaasotapaamisia jatkaa vielä häiden jälkeen. Nämä on ikävä kyllä jääneet.

Kesäkuussa juhlittiin pian toisen ystäväni häitä, vihdoin. Näitä häitä on odotettukin jo kymmenvuoden ajan. Vihdoin tämä päivä koitti, kun he saivat toisensa. Olin päättänyt aiemmin, että en halua jakaa raskauskuvia someen. Häissä kuitenkin otettiin paljon kuvia, ja niin myös raskausvatsani pääsi someen. Sen jälkeen otteeni lipesi ja lähes päivittäin vatsani löytyi instagramista. Syy miksi en halunnut kuvia jakaa, oli suurimmaksi osaksi pelkoa. Nyt jos ”kaikki” tietää, entä jos jotain kamalaa tapahtuu.

Heinäkuussa vietettiin paljon aikaa lasten kanssa, mökkeiltiin ja reissattiin. Tähän kesään liittyi vahvasti myös jalkapallo. Mieheni pojat seurasivat aktiivisesti jalkapallon MM-kisoja, ja olihan niitä itsekkin kiva katsoa. Samaan aikaan oli myös Hesacup, jossa kaksi poikaa pelasi. Siellä tuli vietettyä aikaa joka päivä parin viikon ajan. Heinäkuussa täytin myös pyöreitä, josta kirjoitinkin jo oman postauksen. Voi kuinka ihana oli nyt palata katsomaan niitä kuvia. Tuntuu kuin siitäkin olisi jo ikuisuus. Samaan aikaan heinäkuun lopussa rohkenin myös perustamaan blogini. Julkaisut eivät ole aivan olleet sitä mitä ajattelin, mutta ehkä jatkan kirjoittelua vielä ensi vuonna, tämä on ollut ihan hauskaa.

Elokuussa vietimme mieheni kanssa neljättä hääpäivää. Olin varannut meille pöydän ravintola Nokasta, jossa nautimme illallista. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, tästä jäi lämpimiä muistoja. Muistan kuinka keskustelimme silloin, kuinka ihanaa nauttia nyt kahden keskisestä ajasta, kun pian emme pääse kahdestaan nauttimaan. Tämä oli kyllä ihan totta. Ei sitä enää niin vain lähdetä kahden illalliselle.

Syyskuu olikin monin tavoin tunteikas. Tapasin paljon ystäviä eri paikoissa, josta kirjoitinkin silloin erikseen. Suuri taival omassa elämässä oli myös äitiysloman aloitus. Voi kuinka hankalaa olikaan lopettaa työelämä hetkeksi. Nyt pari kuukautta myöhemmin voin kyllä sanoa, ettei ole ollut ikävä vaikka työstäni tykkään erityisen paljon. Kotona on ollut kädet täynnä hommaa.

Lokakuu oli kaikinpuolin tunteikas. Odotin kovasti lapsemme syntymää. Olinhan aivan varma, että pienokainen syntyy jo silloin. Vietin ihania baby showereita, keittiöremonttimme valmistui, koti alkoi valmistautua neidin syntymään. Vaikka lokakuu tuntui jossain vaiheessa ihan ikuisuudelta, se oli kyllä ihanaa aikaa. Joka päivä nukkumaan mennessä mietin, nyt lapsi saattaa syntyä. Tämä teki kuukaudesta erityisen pitkän, mutta myös niin ihanan odottavan.

Vihdoin marraskuu saapui ja tiesin, tässä kuussa tyttäremme on pakko syntyä. Ja niinhän hän syntyikin, 9.11 täyttä kultaa. Ja näissä tunnelmissahan koko loppuvuosi onkin mennyt. Välillä vähän harmittaa ja nolottaa, kuinka vähän olen pitänyt ystäviin yhteyttä. Päivät vaan kuluu neitiä ihmetellessä. Joten julkinen pahoittelu ystävilleni, jotka lukevat tämän. Yritän ryhdistäyty ensivuonna ja päästä ulos kuplastani. Olette ihania ja tärkeitä <3

Vuosi 2018, on ollut onnen vuosi. Aiempina vuosina lähipiirissä on ollut paljon ikäviä sattumia ja paljon surua. Tämä vuosi ei ole näyttäytynyt niin ikävänä, vaikka kaikelta ikävältä emme olekaan selvinneet. Toivotaan kaikille onnea ja menetystä ensivuodelle ja toivotetaan vuosi 2019 tervetulleeksi!

Hyvää uutta vuotta!

Vastaa