Ristiriitojen viidakko

Tiedättekö tunteen, kun joku asia herättää teissä niin paljon ristiriitaisia ajatuksia? Olen viime aikoina alkanut kaivata omaa aikaa. Sellaista vapauden tunnetta, jota oli ennen lasta. Sellainen pieni hetki, jolloin sinun ei tarvitse huolehtia muusta kuin itsestäsi. Sinun ei tarvitse huolehtia onko tarpeeksi vaippoja tai vaikka milloin pitää päästä nukkumaan. Sellainen hetki, jolloin huolehdit vain itsestäsi. Voisin hetken olla vain nainen. Ei kotitöitä, ei huolehtimista…Mutta, sitten minussa se toinen puoli huutaa ikävää jo valmiiksi, vaikka olen vasta metrin päästä Jannista. Haluan joka hetki varmistaa, että hänellä on kaikki hyvin. Tämä on niin hassua. Ei tarvitse olla kuin ihan pieni hetki ilman Jannia, niin jo tekisi mieli suukotella, rutistaa ja rakastaa.

Tässä oman ajan kaipuussa se on hassua, että varmaan saisin sitä, mutten kuitenkaan ”ota” sitä. Kyllähän Janni voisi jäädä viikonloppuihin isänsä kanssa kotiin ja minä voisin mennä käymään jossain. En kuitenkaan tee sitä, se ei vielä tunnu jotenkin kuitenkaan oikealta, vaikka sitä tavallaan haluan. Tässäkin taas yksi ristiriita. Ei se, etten luottaisi miten täällä pärjätään. Jotenkin vaan olemme vielä niin symbioosissa, ettei tunnu mielekkäältä mennä. Tai, ehkä se on myös sitä, etten oikein osaa suunnitella tällä hetkellä menoja ilman Jannia. Viikonloput ovat myös meidän perheen yhteistä aikaa, niin ei silloin malta yksin mihinkään lähteä.

Kolmas ajatus, joka minussa on viime aikoina herättänyt ristiriitoja on töihin paluu. Työ on iso osa minua. Nautin työstäni paljon. Nautin siitä, kun saan haastaa itseäni ja ehkä jopa joskus onnistua. Toisaalta, nautin aivan mielettömästi kotona Jannin kanssa olemisesta. Olen käynyt töissä muutamia kertoja ja keskustellut töihin paluusta. Töihin palaamiseen liittyy kaksi asiaa: talous sekä myös oma halu työelämään. Painin itseni kanssa ajatuksesta, voinko haluta jo töihin ja voiko lapsi mennä hoitoon. Tällä hetkellä Janni on todennäköisesti menossa hoitoon tammi-maaliskuussa 2020, ollessaan vuoden ja 2-4kk. Äitiyslomani päättyy elokuussa. Sen olen päättänyt, että silloin en vielä palaa, mutta syksyllä pitää sitten tehdä päätös olenko vielä koko kevään kotona vai palaanko silloin töihin.

Olen huomannut, että äitiyden muuta koko tunteiden kirjo on kokenut mullistuksen. Tiedän, en ole enää koskaan se vapaa itseni. Eikä se haittaa, en minä haluakaan elää päivääkään ilman Jannia. Jannin myötä monet tunteet tuntuvat niin suurilta, sekä voi vaihdella niin paljon. Joskus mietin, myös sitä kun tulee ”valitettua” väsymystä, tai muuta vauva-arkeen liittyvää. Olen kuitenkin joka päivä kiitollinen siitä, että minulle on tämä onni suotu, että saan elää tätä arkea. Aina välillä, kun huomaan joutuvani siihen kierteeseen, muistutan itseäni siitä kuinka onnekas olen, kun saan olla tämän pienen ihanan tytön äiti.

Vastaa