Imetyspettymys

Olen tässä kohta pari kuukautta kaivannut imetystä, pohtinut mikä meillä meni siinä pieleen. Olisiko se kuitenkin onnistunut jos olisi vielä yrittänyt erilailla? En edes tiedä miksi vaivaan itseäni tällä, koska mitä väliä sillä enää on? Enää emme voi palata imetykseen. En murehdi asiaa niin, että menettäisin yöuniani asiasta tai se vaivaisi minua päivittäin. Välillä kuitenkin huomaan miettiväni asiaa paljonkin.

Imetys on yksi maailman luonnollisimmista asioista. Kun mietin asiaa, niin oikein hämmästelen miten ihmiskeho voi olla niin hieno, että pystyy ruokkimaan lapsen niin ravitsevasti ihan luonnollisesti. Tämä ajatus saa kuitenkin toisaalta minulle myös sen huonon mielen. Olenko epäonnistunut huono äiti, kun kroppani ei toimi niin kuin pitäis?. Tämä saa nostamaan kaikkia tunteita pintaan. Mikä minussa on vikana, kun en voi luonnollisesti saada lasta, enkä sitten edes pystynyt imettämään.

Mietin useasti teinkö kaikkeni? Yritinkö varmasti tehdä kaiken voitavan, että imetys onnistuisi? Jos käyn nyt läpi vinkkejä imetyksen onnistumiseen, en varmaan tehnyt kaikkea. Ajattelen kuitenkin, että siinä tilanteessa ja niillä voimavaroilla tein kaikkeni, mihin sillä hetkellä pystyin. Enkä voi tietää tai jossitella sitä, olisiko se onnistunut JOS olisin kokeillut vielä muita asioita.

Kun kirjoitin aiemman postauksen imetyksestä joulukuun alussa, minä vielä imetin. Silloinkin asia tuntui pettymykseltä, koska en täysi-imettänyt. Kun meillä alkoi rintaraivarit 6 viikon iässä. Imettäminen muuttui päivä päivältä hankalemmaksi. Ajattelin, että kyllä nämä raivarit menee ohi, nyt ei luovuteta. Imettäminen hankaloitui kokoajan ja silti siinä sivussa piti myös antaa korviketta pullosta. Voi olla, että myös pullon takia imettäminen sai Jannissa raivon pahentumaan, kun heruminen kesti niin pitkään. Meillä oli käytössä tahdistettu pulloruokinta, mutta silti kyllähän pullosta maito tulee erilailla.

Rintaraivareiden aikaan imetys onnistui joskus pimeässä, joskus liinan alla, joskus kävellessä, joskus ei mitenkään. Useimmiten sain onnistumaan imetyksen niin, että olin molemmat rinnat paljaana, annoin pullosta 20-40ml maitoa niin, että pidin Jannin poskea jo kiinni paljaassa rinnassa. Kun pullo alkoi tyhjenemään vaihdoin sen tissiin. Tätä ennen joskus yritin käsin tai pumpulla pumpata, ettei heruminen kestäisi liian kauan. Tällä taktiikalla onnistuttiin monesti, mutta ei myöskään kovin mukava tapa. Tätähän ei voi tehdä muuta kuin kotona, ja ei mielellään silloin kun on vieraita.

Yöimetys ja aamun ensimmäinen imetys toimi yleensä hyvin. Nämä auttoi minua jaksamaan ja halusin jatkaa imetystä. Kun raivarit oli pahat, oli helppo turvautua pulloon, koska meillä meni korviketta muutenkin. Yhtäkkiä aloin kuitenkin huomata, että imetyskerrat harvenee. Väsyin siihen, että saa olla kikkailemassa milloin mitenkin, että imetys onnistuu. Joskus kylässä yritin imettää, oli se mielestäni aika kiusallista heilua siellä tissipaljaana liinan alla ja kokeilla josko onnistuisi ja silti lapsi huutaa kurkkusuorana. Osa lohdutti minua, että vaihe menee ohi. Minusta tuntui, että koko ajan mennään vaan huonompaan suuntaan.

Yritin pumpata maitoa, kun imetyskerrat harveni. Kun sille pumpulle en jostain syystä herunut, tuntui sekin raskaalta. Ensin pumppaat ja saat molemmista tisseistä 40ml. Sitten imetät huudon kanssa ja annat kuitenkin pullosta. Kun yöimetykset alkoivat olla myös huutoa ja jouduin alkaa silloinkin käyttämään pullotaktiikkaa, aloin miettiä minkä vuoksi enää imetän. Siksi, että se on parasta ravintoa lapselle? Mutta onko se sen kustannuksella, että olen itse ihan loppu siihen säätöön. Jannin ollessa vajaa 3 kk, yksi aamu päätin, että nyt tämä loppuu. Imettämisen lopettamisen päätös sai minut helpottuneeksi. Silloin huomasin kuinka paljon asia minua stressasi. Oli ihanaa, kun syöttämisestä tuli mukavaa. Enää ei huudettu, säädetty tai stressattu. Maitoa ei minulta varmaan kovin paljon tisseihin kertynyt, koska lopetin imettämisen kerrasta. Ei tullut tissit kipeäksi tai maitoa pakkaantunut.

Myöhemmin nämä haikeat tunteet imettämisen lopettamisesta alkoi nostaa päätään. Kaipaan edelleen niitä yhteisiä hetkiä, kun toinen tuhisi tissillä. Sitä, kun toinen nukahtaa suu auki syliisi. Nyt harmittelen, että näistä hetkistä tuli otettua ihan liian vähän kuvia. Onneksi kuitenkin muutamia kuvia on muistona ja uskon mielessä näiden säilyvän ikuisesti. Kun jouduin luopumaan ajatuksesta, että en voi täysin imettää lastani oli se pettymys, silloin ajattelin, että toivottavasti puolivuotiaaksi kuitenkin saan imettää. Sekään ei onnistunut. Pitää olla kiitollinen niistä hetkistä, mitä on. Ajoittain mietin sitä, että olen huono äiti, kun en pystynyt imettämään lastani. Kun nämä ajatukset tulevat päähäni, tekisi mieli ravistella itseäni. ”Hei nainen, äitiys on muutakin”. Ei se tee minusta huonoa tai epäonnistunutta vaikka imetys ei onnistunut. Äitiys on paljon muutakin.

Nyt antaisin vinkiksi juuri vauvan saaneille äideille, että imettäminen ei ole helppoa kaikille. Siihen voi liittyä paljon kipua, pettymystä, sähläystä. Luota kuitenkin kehoosi, älä stressaa. Imettäminen on hieno asia, jonka eteen kannattaakin vähän ponnistella, mutta jos se ei onnistu ei se ole maailmanloppu. Kun sinä ajattelet, että kaikki muut onnistuu helposti, et tiedä ehkä kaikkea mitä muut on käyneet läpi. Niistä ei usein puhuta. Kaikilla se ei onnistu, emmekä me ole yhtään sen huonompia onnistuimme tai emme.