Lapsimessut 2019

Viime viikonloppuna Helsingin messukeskus täyttyi perheistä, perheestä haaveilevista, lapsista ja muuten vaan aiheesta kiinnostuneista. Olen itse ollut kerran aikaisemmin lapsimessuilla kummityttöni kanssa. Silloin kävimme lähinnä leikkimässä ja touhuamassa eri pisteissä, joita lapsille oli rakennettu. Muistan, että olen silloin hiukan ahdistunut ihmismäärästä.

Nyt, kun Janni on syntynyt halusin lähteä myös messuille. Yritin aktviivisesti voittaa lippuja, mutta ei osunut arpa kohdalleni. Joten, liput oli ostettava. Sain seuraksi messuille äitini, jolle nämä lapsimessut olivat ensimmäinen kerta. Minun ajatukseni messuille oli, että haluan tietoa turvaistuimeen liittyen, kun meillä on sen valinnassa haasteita kahden erilaisen auton takia :D. Olin kiinnostunut myös tarjouksista, sekä oli mukavaa päästä lapsiperheen tapahtumaan hakemaan tietoa. Luennot kuulostivat mielenkiintoisilta, mutta tiedostin jo valmiiksi, että niihin en Jannin kanssa varmaan mene. Minua olisi kiinnostanut päästä kuuntelemaan ainakin rakkauden katse, seksuaalikasvatus sekä lasten ruokaan liittyvät luennot. Nämä jäi nyt vain siis haaveeksi, se jäi ehkä vähän harmittamaan.

Menimme messuille perjantaina, koska ajattelimme silloin olevan rauhallisinta. Vietimme messuilla aikaa lähes reilu neljä tuntia. Kiertelimme eri ständejä, kävimme katsomassa muotinäytöstä ja kävimme syömässä. Messuilla oli laajasti tarjontaa ja erilaisia ständejä oli laidasta laitaan. Minun on vaikea verrata muutaman vuoden takaisiin messuihin, koska silloin en hakenut itselleni juurikaan tietoa. Monet ständit olivat kauniita ja monipuolisia. Messut olivat kivat, mutta toisaalta olin kuitenkin niihin aika pettynyt. Jäin myös niiden jälkeen miettimään meidän äitien toimintaa.

Jos mietin merkkivaatteiden ständejä. Ne olivat mielestäni moni varustettu aika huonoilla tarjouksilla. Jos miettii, että messulippu maksaa 19€, niin aika paljon saa ostaa, että hankinnat ovat kannattavia. Monien brändien nettisivuilla samat vaatteet olivat messujen aikaan myös tarjouksessa ja vielä messujen jälkeenkin. Se mikä itsestäni on myös harmittavaa, että melko hysteerisiä ja ilkeitä äidit ovat toisilleen rynniessään tarjousten perässä. Jäin vain pohtimaan lapsimessujen suurempaa tarkoitusta.

Minulla ei ollut mukana sen ikäistä lasta, joka olisi itse päässyt nauttimaan messujen virikkeistä, joten niitä en voi arvioida. Messuissa yleensä minusta on parasta tutustua uusiin tuotteisiin ja nauttia messujen tarjouksista. Nyt kuitenkin tuntuu vähän huijatulta, jos brändit myyvät myös samoilla tarjouksilla tuotteita heidän verkkokaupassaan. Kun messuilla on paljon porukkaa, paljon lastenvaunuja ja lapsia. Tulisi mielestäni jokaisen lähteä liikenteeseen asenteella, että ruuhkaa saattaa olla. Vaikka perjantaina oli aika väljää, oli siellä silti tiettyjen brändien luona melko kireä tunnelma. Se, että saa ostaa lapselleen jonkun merkkivaatteen alennuksella saa meidät äidit kyllä melkoiseksi hirviöiksi. Minulle tuli siellä itseasiassa sellainen olo, etten edes jaksa rynniä tuonne ostamaan mitään. Vaikka trendinä vallitsee nyt ekologiset vaatteet, oli tämä kulutushysteria kaukana siitä.

Itse tarvitsin Jannille muutamia perusvaatteita ja ne löysinkin lindexiltä ja newbieltä sekä yhdet housut Hiccan ständiltä. Lisäksi ostin Jannille muutaman kirjan. Itselleni löytyi myös halvempi puhelinliittymä. Lindexin vaatteet olivat messuilla ota 3 maksa 2 ja newbien tuotteet -15%. Tuotteet olisin varmaan ostanut kaupasta myös ilman alennusta, joten alennus oli kiva bonus. Itse tulin messuille junalla, joka on vaunujen kanssa ilmaista. Äitini tuli autolla, hänen parkkimaksu oli 14€, Siihen päälle vielä messuliput, niin ei messut kovin edullisia ole. Jos olisimme käyneet luennoilla, olisi ehkä messuista voinut saada enemmän irti. Sain hyviä vinkkejä turvaistuimen valintaan, sekä löysin muutamat kivat hankinnat Jannille. Oli kiva viettää aikaa äitini kanssa pitkästä aikaa. Se oli ehkä messujen paras anti meille.

Olen kuullut muutamilta, jotka on aiemmin ollut messuilla, että messut oli tänä vuonna pettymys. Itselläni ei ole vertailukohtaa, mutta en myöskään tiedä oliko messut niin kivat ja varustettu niin hyvillä tarjouksilla, että menisin messuille uudelleen. Jos luentoihin haluaisi osallistua, pitäisi messuille mennä ilman lasta. Minulle positiivisinta messuilla oli Liberon vaipanvaihtopiste, lasillinen kuohuviiniä ja kiva päivä äitini ja tyttäreni kanssa. Katsotaan suunnataanko messuille ensivuonna.

Vastaa